Kirjan taitto

Kirjan taitto mietityttää monia varsinkin ensimmäisen kirjan kirjoittajia. Taitanko kirjan itse vai teetänkö sen ammattilaisella.

Joitain perusasioita on hyvä tietää jo kirjaa kirjoitettaessa ja suunniteltaessa millaisen kirjan haluaisi valmiina olevan ja mitkä asiat vaikuttavat kirjan painatuksen ja taiton hintaan.

 

Mitä ainakin kannattaa miettiä etukäteen

Kannattaa miettiä ainakin kirjan koko, arvioitu sivumäärä, kirjan värisyys, onko se tekstikirja vai onko siinä kuvia, onko se mustavalkoinen vai onko siinä värikuvia ja haluttu painosmäärä. Paperilaatu on myös tärkeä ja siihen vaikuttaa onko kyseessä tekstikirja vai onko värikuvia.

Pohdittavaksi tulee myös kirjan kannet, onko se kovakantinen vai onko kannet kartonkia. Haluaako kirjaan kenties erillisen kansipaperin.

 

Missä muodossa teksti taittajalle

Mitä sitten pitää ottaa huomioon jos annan oman tekstin taittajalle.Teksti toimitetaan taittajalle tekstinkäsittelymuodossa (esim. Word, OpenOffice), ei pdf muodossa. Kirjoittaessa kannattaa keskittyä sisältöön ja oikeinkirjoitukseen, ulkoasumuokkauksen voi jättää taittajalle. Kirjoittaja vastaa ainoastaan sisällöstä, ei muotoilusta. Taittajalta saat tarkemmat ohjeet missä muodossa teksi kannattaa lähettää.

Kuvien tiedostokoon pitää olla tarpeeksi suuri jotta niiden tarkkuus on riittävä painatukseen.

 

Tekijänoikeudet

Kuvien tekijänoikeudet pitää myös ottaa huomioon. Painetussa tai sähköisessä teoksessa voi käyttää kuvia joiden käyttöoikeus sinulla on tai niihin on hankittava kirjalliset oikeudet kuvaajilta. Omat piirrokset ja valokuvat ovat ongelmattomia.